Pohdin usein itseäni ja elämääni. Jotkut saattaisivat kutsua itsekkääksi, itse suosin "itsetietoista". Minusta on mieletöntä, että elän itse rakentamaani elämää. Olen tehnyt päätöksiä, jotka ovat johtaneet minut tänne missä olen nyt. Olen kokenut surua, iloa, rakkautta sekä välillä turruttavaa tasaisuutta, tai ainakin niin koen itse. Pienen pienet palikat ovat kasaantuneet suuremmiksi asioiksi. Huomaamatta.
Pohdin usein myös sitä, mikä saa meidät tekemään päätöksiä. Onko päätöksien takana pelko tai innostus? Pohdinko seurauksia, onko tarkoitus satuttaa? Eikai se koskaan ole päällimmäinen syy tehdä mitään, paitsi katkeruuden vallatessa mielen. Joka päivä minun on tehtävä päätöksiä, harvemmin tietäen mihin ne johtavat, mutta niitä on silti tehtävä. Joka hetki.
Jännää tästä tekee se, että kaikki muutkin tekevät päätöksiä. Kaikki ympärilläni päättävät asioita koko ajan, joka hetki, alituiseen. Minun päätökseni riippuvat muiden päätöksistä. Jos äitini ei olisi päättänyt saada minua, en olisi tässä päättämässä, että kirjoitan tämän. Jos lempikahvilani omistaja olisi päättänyt itselleen toisen ammatin, en voisi päättää syöväni huomenna herkullista brownieta ja juovani vaaleanpunaista teetä. Kaikki ihmiset päättävät kamalasti asioita. Joka hetki maailma muovautuu vähän lisää, hieman erilaiseksi.
Elämä on aivan järjettömän suuri välillä. Siksi teemme virheitä. Ainakin siksi itse teen niitä. Vaikken niitä virheiksi tunnistakaan vaan opetuksiksi. Opin, koska en mahdollisesti voi tietää, mihin kaikki päätökseni johtavat. En voi tietää, onko edessäni teetä ujosti juova neiti luotettava. En voi tietää, olisivatko bussiliput huomenna edullisemmat. En mitenkään voi tietää, ovatko treffit pahinta mitä voin pyytää. Vaikka kaikki pelottaa ja tuntuu suurelta ja järkevämmältä kuin minä itse, en voi jättää päättämättä. Voin vain kouluttaa itseni niin pitkälle kuin mahdollista ja tehdä parhaalta mahdolliselta tuntuvan päätöksen. Sillä hetkellä, kunnes kaikki taas muokkautuu uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti